Olen kuullut merest-Pariisin Kevät

Jos eksyn maailmasta, ja harhailen metsään pimeään. Kun kaukaa kuulin naurua ja lähdin sitä etsimään. Ethän silloin estä minua hukkaan vaeltamasta. Kaikki on ehkä vain satua, tahdon sen omin silmin todeta. Jostain kantautuu laulu tuo, kauan sitten unohdettu sävel. Oon kuullut merestä, niin kauniista. Ja niin syvästä. Ei oo milloinkaan kukaan, ei oo koskenut pohjaa. Jos aivan kuin oisin unessa, on mukana kipinä toivoa. Pitelin sitä taskussa, odottaen jotain suurta tapahtuvaksi. Ja silloin kuulin kaukaa laulua, kuin muistuttaisi jokin minua. Jostain jonka unohtanut olin Kauan sitten kadotin sen Oon kuullut merestä, niin kauniista. Ja niin syvästä. Ei oo milloinkaan kukaan, ei oo koskenut pohjaa. Ilma muuttuu sakeaksi pisaroista. Oon kuullut merestä, niin kauniista. Ja niin syvästä. Ei oo milloinkaan kukaan, ei oo koskenut pohjaa.