Kirje itselleni-Laura Voutilainen

Sain kirjeen itseltäni. Joskus pienenä sen tein. Sen olin kätkenyt aarrearkkuun, jonka ullakolle vein. Kysyin siinä itseltäni, minkä tien mä valitsen. Elänkö tärkeät hetket huomaten ja oonko onnellinen. Ei elämä kai koskaan valu hukkaan, vaikkei paljastaisikaan se tarkoitustaan. Ja vaikka painolastin saan, sen aion kullaksi muuttaa. Ei elämä kai koskaan valu hukkaan. Vaikkei suuret suunnitelmat toteudukkaan. Sillä voinhan milloin vaan, mun elämänkirjaa uudestaan, mä kirjoittaa. Vierellään valvon, isän kättä kosketan. Ja vaikka kuinka teen tai tahdon, nään elämänsä hiipuvan. Kaikki toiveet ja haaveet, jotka nyt jo jäädä saa. Sytyttivät minussa liekin, joka nyt roihuaa. Ei elämä kai koskaan valu hukkaan. Vaikkei paljastaisikaan se tarkoitustaan. Ja vaikka painolastin saan, sen aion kullaksi muuttaa. Ei elämä kai koskaan valu hukkaan. Vaikkei suuret suunnitelmat toteudukkaan. Sillä voinhan milloin vaan, mun elämänkirjaa uudestaan, mä kirjoittaa. Ei elämä kai koskaan valu hukkaan. Vaikkei paljastaisikaan se tarkoitustaan. Ja vaikka painolastin saan, sen aion kullaksi muuttaa. Ei elämä kai koskaan valu hukkaan. Vaikkei suuret suunnitelmat toteudukkaan. Sillä voinhan milloin vaan, mun elämänkirjaa uudestaan, mä kirjoittaa.