Kun Mä Rupesin Ryyppäämään-Juha Vainio

Kun mä rupesin ryyppäämään, niin lestissä luki että alko, minä lopetin tykkänään kun pullossa luki että lakkaa. On sitä pikkusen maisteltu, eikä vain korkkia haisteltu Kyttien kanssa on taisteltu, tällä luonnolla hurjalla. Kärsitty kankkusen vaivasta lääkettä saatu on laivasta silloin on kiitetty taivasta äänellä kurjalla. Mutta elän yhä vieläkin ihmeeksi niin monen vanhan kaverin, minä elän vaikka dokasin niin että lähes kaiken mokasin. Kun mä rupesin ryyppäämään, niin lestissä luki että alko, minä lopetin tykkänään kun pullossa luki että lakkaa. Nauhoja ollut ei kengissä, yksin mä omassa jengissä vaelsin puoliksi hengissä kylmillä rannoilla, suonissa pakkasen tukkoja, sormeilin mökkien lukkoja, pieniä vihreitä ukkoja jono kulki mun kannoilla. Mutta elän yhä vieläkin, ihmeeksi myös tutun passipoliisin. Minä elän tulin takaisin on kokemusta jonka jakaisin. Kun mä rupesin ryyppäämään, niin lestissä luki että alko, minä lopetin tykkänään kun pullossa luki että lakkaa. Touhusin monessa mutkassa, Kemin ja Keravan putkassa, kelattu juomarin tutkassa, monta on vaihetta. On hyvä tässä näin mun olla, vaikea löytää vain kunnolla, puhtaalla omalla tunnolla mitään ylpeyden aihetta. Mutta elän, vähän vieläkin, ihmeeksi myös psykiatri Linqvistin, minä elän, kaiken läpäisin, ja anteeks jos niin tieteen häpäisin.